Purjehtimiseen tutustuin 2005, kun kolleega vei tutustumaan Sipoon edustan vesiin Guy 22 veneellään. Kipinä syttyi mutta hitaasti. Yritin löytää sopivaa porukkaa, jonka kanssa olisi ostettu vene, mutta aina jäin lopulta rannalle hankkeesta. Jälkikäteen ajatellen ihan hyvä niin, koska kimppaveneessä olisi kokoajan pitänyt sopia ja neuvotella kaikesta. Lisäksi näillä kimpoilla oli tavanomaisen huono tuuri veneiden suhteen. Vastoinkäymisten jälkeen minua ei enää harmittanut yhtään, että en ollut mahtunut mukaan.
2008 menin Baltic Cruising -purjehtijakurssille. Se myytiin minulle samalla argumentoinnilla kuin italian kielen kurssi: 4/5 osallistujista on naisia. Sain siis olla kurssin kiintiömies. Kurssit olivat mukavia, jos ei mennyt herne nokkaan Esa Kalervon opetustyylistä ja persoonasta.
Jatkoin samoin tein avomerilaivurin radio-, saaristolaivurikurssilla ja perämiestutkinnolla sekä liityin Helsingin Yliopiston Teekkaripurjehtijoihin. Kesä 2009 meni apuopettajana S/Y Triptonicilla. Kausi päättyi Helsinki-Tallinna Raceen, joka on ollut toistaiseksi hurjin kokemus veneilyssä.
Helsinki-Tallinna Racessa menomatka tehdään perjantaina illan suussa, jolloin tuuli tyyntyy ja matkan teko yötä vasten on lähinnä ajan tappamista. Perille saavutaan lauantaiaamuna ja päivä alkaa Shampanjalla. Sunnuntaiaamuna olo ei ole ehkä mitä parhain paluumatkalle. Varsinkin jos sattuu keliä, kuten meille: sumua, kova tulli ja puuskia sekä 2-3 metrin aallokko. Matkalla tuli tutuksi miehistön incapasitaatio ja myrskypunkka. Voisi luulla, että paras paikka on kannella ruokkimassa kaloja, mutta vastoin yleistä luuloa paras paikka on sisällä sängyssä ja silmät visusti kiinni. Kun uni koettaa, niin liikesairaus helpottaa ja matka sujuu huomattavasti helpommin. Lisäksi jos sängyssä on esim. verkosta tehdyt laidat, joilla pyörimistä saa rajoitettua, niin auttaa kummasti.
Seuraavat kymmenen vuotta meni opettaessa sukeltamista muutamalle sadalle oppilaalle ja purjehdus jäi taka-alalle kunnes kohtalo puutui peliin. Kauden viimeiseksi oppilaspariksi sattui kaksikko, joista toinen tuli kurssille, jos muisti ja maksoi jos jaksoi. Toinen meinasi suorittaa kurssin polkupyörällä, joten lopulta piti vuokrata kalustoa peräkärrystä lähtien, jotta tämä pari saisi kurssinsa suoritettua. Jäi niin paha maku suuhun kyseisestä parista, että suurin piirtein lopetin sukelluksen opettamisen heidän kurssin jälkeen.
Möin sukellushomman ja mietin mitä alkaisin harrastamaan. Jotta rahat eivät kuluisi pelkään elämiseen, niin ne olisi fiksua sijoittaa johonkin sellaiseen, joka vähintään tuottaisi iloa. Oli aika hankkia purjevene ja niin löysin erinäisten vaiheiden jälkeen purjeveneen.
